Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helppoa ja nopeaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helppoa ja nopeaa. Näytä kaikki tekstit

2015/09/15

Helppo guacamole

Guacamolesta on moneksi. Se käy perinteisesti meksikolaisten ruokien lisukkeena mutta maistuu taivaalliselta myös esimerkiksi riisikakun tai näkkileivän päällä.

Guacamoleen tarvitset:

kypsiä avokadoja
tuoretta punaista chiliä
punasipulia
tomaattia
sitruunamehua
ripaus suolaa

Muusaa avokado haarukalla ja pilko pala chiliä, tomaattia ja punasipulia mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Sekoita ja lisää sitruunamehua ja ripaus suolaa. Anna tekeytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.


2015/09/12

Aasialainen kanawokki

Rakastan aasialaista ruokaa, mutta en osaa kokkailla sitä kovinkaan hyvin, koska aasialaisen ruuan maustaminen eroaa ihan totaalisesti perussuomalaisesta tyylistä. Tänään kuitenkin otin härkää sarvista ja tein kanawokkia muokkaamalla hieman Jamie Oliverin chicken noodle stir-fry -reseptiä.

Aasialaiseen kanawokkiin tarvitset:

noin 150 gr munanuudeleita
450 gr maustamattomia kanasuikaleita
mustapippuria
rypsiöljyä
pala tuoretta inkivääriä
nippu tuoretta korianteria
1-2 tuoretta punaista chiliä
3-4 valkosipulin kynttä
pala purjoa tai muutama kevätsipulin varsi
2 porkkanaa
1 parsakaali
puolikas sitruuna tai lime
1-2 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta
2 munaa
kourallinen cashewpähkinöitä
avokadoa

Revi korianterin lehdet varsista ja siirrä sivuun. Silppua korianterin varret. Suikaloi inkivääri ohuiksi tikuiksi ja viipaloi valkosipulit ja chilit. Pilko purjo, suikaloi porkkanat ja paloittele parsakaalin nuput.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä ja sekoita joukkoon tilkka öljyä. Siirrä sivuun odottamaan.

Rouhi karkeasti cashewpähkinät ja paahda niitä pannulla ilman öljyä, kunnes ne saavat väriä pintaan. Siirrä pähkinät sivuun. Kuumenna reilu loraus öljyä pannulla ja paista kanat lähes kypsiksi, mausta ripauksella mustapippuria. Lisää korianterin varret, valkosipuli, inkivääri ja chili (jätä muutama chiliviipale koristelua varten). Paista hetki ja lisää sitten purjo, parsakaali ja porkkana. Lisää soija-, kalakastike ja sitruunamehu. Kun vihannekset ovat hieman pehmenneet, lisää nuudelit. Sekoita joukkoon 2 munaa ja paista hetken ajan. Lisää paahdetut pähkinät ja korianterin lehdet.



Koristele kanawokki avokadolla, tuoreilla chiliviipaileilla, korianterinlehdillä ja cashewpähkinöillä.





2015/04/06

Majoneesi sauvasekoittimella

Tämän majoneesin tekemiseen menee rehellisesti sanottuna aikaa alle minuutti, eikä epäonnistumisen vaaraa ole jos ei poikkea reseptistä.

Majoneesiin tarvitset:

2 kananmunaa
3 dl rypsiöljyä
1 rkl dijonsinappia
1 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua

Lisää kaikki ainekset korkeahkoon astiaan, johon mahtuu sauvasekoitin (astia ei saa olla liian laakea, eli mielellään halkaisijaltaan vain hieman sauvasekoitinta leveämpi). Laita sauvasekoitin astian pohjalle ja käynnistä se. Sekoita hetken aikaa pohjalta ja nosta hitaasti sauvasekoitin ylös. Toista, jos sekoituksesta ei vielä tullut täysin majoneesia.

Lisäämällä esimerkiksi 1-2 puristettua valkosipulin kynttä majoneesiin saat loistavan valkosipuliaiolin!


Grahamsämpylät

Kotitekoiset grahamsämpylät voittavat 100-0 kaupasta ostetut. Sämpylät ovat myös todella helppoja ja nopeita leipoa, joten suosittelen kaikkia kokeilemaan!

Sämpylöihin (25 kpl) tarvitset:

5 dl vettä
2 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 rkl siirappia
4 dl grahamjauhoja
7-8 dl vehnäjauhoja
50 gr sulatettua voita
Maitoa sämpylöiden voiteluun
Seesaminsiemeniä pinnalle

Sekoita hiiva, siirappi ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot alustaen samalla taikinaa. Kun taikina on lähes alustettu, lisää sulatettu voi ja alusta loppuun. Anna taikinan kohota lämpimässä vähintään puoli tuntia. Jaa taikina 25 osaan ja pyörittele sämpylät pellille. Anna kohota pellillä liinan alla sen aikaa, kun lämmität uunin 225 C°. Voitele sämpylät maidolla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista uunissa keskitasolla 10-15 minuuttia. 


2015/03/25

Helppo siemennäkkäri

Eräs päivä havahduin todella pahaan siemennäkkäri-himoon. Pikaisen googlailun jälkeen löysin tämän Pirkan helpon siemennäkkärin reseptin. Siitä päivästä lähtien olen tehnyt lähes aina uuden satsin näkkäriä edellisen loputtua.

Helppoon siemennäkkäriin tarvitset:

1 dl kaurahiutaleita
1 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
1,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä (kokonaisia tai rouhittuja)
3 munaa
2 rkl perunajauhoja
0,75 tl suolaa


Sekoita kuivat ainekset keskenään ja vatkaa munien joukkoon.

Levitä seos mahdollisimman ohuesti ja tasaisesti pellille, vältä ilmakuplia ja reikiä.

 Paista 175 °C uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Leikkaa paloiksi heti, kun otat näkkärin pois uunista ja anna jäähtyä. 

Siemennäkkäreitä voi syödä solkenaan pelkän oivariinin kera, mutta on testattu myös quacamolen kanssa ja hyvää oli!

2013/12/18

Pippurinen nakkikastike

Yksi parhaimpia maustettuja kermoja on Creme Bonjourin pippurikerma. Se sopii lähes kaikkeen, ja varsinkin tähän nakkikastikkeeseen!

Pippuriseen nakkikastikkeeseen tarvitset:

1 pkt kunnon nakkeja
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 prk Creme Bonjour pippurikermaa
1 rkl tomaattipyrettä
Ripaus suolaa
(Ripaus cayennepippuria)

Paista pilkotut nakit, sipuli ja valkosipuli pannulla. Lisää tomaattipyre, muutama dl vettä ja kerma. Mausta, maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Tarjoile esimerkiksi täysjyväspagetin kanssa.



2013/12/15

Sunnuntait on aamukahveja ja kotitekoista pizzaa varten

 Rauhassa nautittu aamukahvi kuuluu sunnuntai-aamuihin. 

Toinen, mikä kuuluu sunnuntaihin, on itse tehty pizza.

Pizzataikinaan tarvitset:

1 pss kuivahiivaa
2 dl lämmintä vettä
0,5 dl öljyä
5 dl vehnäjauhoja
Suolaa
Sokeria

Taikinasta saa kaksi pellillistä ohutpohjaista pizzaa tai vaihtoehtoisesti pellillisen tuhdimmalla pohjalla.

Liota hiiva veteen ja lisää ripaus suolaa ja sokeria. Sekoita joukkoon öljy ja jauhot ja vaivaa taikinaa. Lisää jauhoja tarvittaessa. Anna kohota lämpimässä.


Eiköhän näillä eväillä jaksa taas kohdata uuden viikon!

2013/12/14

Aasialaistyylinen paistettu riisi

Tämä sekametelisoppa syntyi joskus, kun jääkaapissa ei oikeasti ollut juuri mitään, paitsi edellispäivältä ylijäänyttä riisiä, kananmunaa, vihanneksia ja sweet chili-kastiketta. En ollut ennen keksinyt oikein mitään "jalostusmuotoa" riisille - kuten esimerkiksi muusista jauhelihamuusilaatikkoa, keitetyistä perunoista paistettuja versioita jne, mutta tämä resepti ratkaisi ongelman!

Paistetusta riisistä saa helposti muokattua makuisensa joko lisukkeeksi tai pääruuaksi lisäämällä joukkoon vaikka paistettua lihaa, pähkinöitä, erilaisia vihanneksia jne.

Tarvitset:

Keitettyä riisiä (esim. 1 annospussi Uncle Ben's:n basmatiriisiä)
2 porkkanaa
Pala purjoa tai 1 sipuli
Valkosipulinkynsi
2 munaa
Sweet chili-kastiketta
Ripaus suolaa ja mustapippuria

Pienennä valkosipuli, pilko porkkana esimerkiksi tikuiksi ja suikaloi purjo/sipuli.

Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja lisää valkosipuli ja pilkotut porkkanat. Paista hetki ja lorauta joukkoon sweet chili-kastiketta.

Lisää pannulle suikaloitu purjo.

Kaada pannulle riisit ja riko kananmunat sekaan. Kääntele riisiä koko ajan huolella.

Valmista!

Käy monen kanssa, jopa kalapuikkojen :-D

2013/12/12

Joulutorttu-överit

Vuodessa on sallittua vetää joulutorttu-överit kerran jos toisenkin! Molempi parempi, eli puolet omena-kanelimarmeladilla ja loput perinteisellä luumumarmeladilla.




Okei, mä myönnän etten saanut syötyä kuin yhden kappaleen. Kiitos suunniteltua joulutorttu-överiä edeltänyt lasagne-överi.

2013/12/11

"All a Woman Needs Is Chocolate" - Pätkismuffinit

Pätkismuffinipäivä on aina hyvä päivä. Näihin tarvittavat ainekset löytyvät lähes aina kaapista ja valmistaminenkaan ei vie puolta tuntia kauempaa.

Pätkismuffineihin (12 kpl) tarvitset:
1 Pätkis Mini Bites -pussi (tai pätkiskonvehteja n. 24 kpl)
150 gr margariinia
1¼ dl sokeria
2 munaa
1½ dl maitoa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaota
½ tl vanilliinisokeria

 Vaahdota sokeri ja margariini sähkövatkaimella ja lisää munat yksi kerrallaan joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhi puolet pätkiksistä rouheeksi (jätä 12 kpl suklaasydämiksi). Lisää sokeri-margariini-muna -seokseen maito, kuivat aineet ja rouhittu pätkis.

Annostele nokare taikinaa jokaiseen muffinivuokaan. Lisää pätkispala sydämeksi.

Peitä pätkissydämet taikinalla.
 
Paista uunissa 225°C 12-15 minuuttia. Jäähdytä ja nauti kylmän maitolasillisen kera.

Nää on hyviä myös iltapalaksi - kokeiltu on.

© Maan makoisin